Kiitos ja anteeksi!

By November 25, 2017Muut

Suomalaisia pidetään jurona ja sisäänpäin kääntyneenä kansana, joka ei puhu eikä pussaa. Siksi onkin mielenkiintoista kuulla, minkälaisia kulttuurieroja Daisy Ladiesin naiset ovat kohdanneet kanssakäymisessään suomalaisten kanssa.

Erilaisista kulttuuritaustoista tulevat Daisy Ladiesin naiset ovat yhtä mieltä siitä, että suomalaisten käytös bussissa on hämmästyttävää ja jopa epäkohteliasta. Suomalaiset istuvat linja-autossa yksin ja suorastaan pelkäävät jonkun istuvan viereensä. He eivät ota katsekontaktia keneenkään, ja jos joku sattuu istumaan heidän viereensä, keskustelua ei aloiteta tuntemattoman kanssa.

Thaimaalaisesta, iranilaisesta ja eritrealaisesta naisesta tämä tuntuu kummalliselta. Iranilainen nainen kertoo, että hänen kulttuurissaan pidetään epäkohteliaana sitä, jos bussissa mennään istumaan tyhjälle paikalle, kun vapaana olisi paikka keskustelukumppanin iveressä. Ertitrealainen nainen kertoo, että linja-autossa on kohteliasta antaa paikka toiselle matkustajalle, mutta Suomessa tätä tapahtuu harvoin.

Iranissa ihmiset ovat paljon avoimempia toisilleen kuin Suomessa. Kun taloon muuttaa uusi naapuri, koko naapurusto kutsutaan kylään lounaalle ja samalla tiedustellaan, mitä uusi naapuri mahdollisesti tarvitsee. Vanhukset hoidetaan yhdessä koko suvun voimin.

Suomalaiset eivät juuri halaa tai hymyile, mitkä taas ovat luonnollisia toimintoja Daisy Ladiesin naisille. Thaimaalaiset naiset kertovat, että heidän kulttuurissaan ei juuri kosketa toisiin, mutta hymyillään paljon. Iranilainen nainen kertoo, että halaaminen on normaalia iranilaisessa kulttuurissa. Toisaalta naiset ovat oppineet ymmärtämään suomalaista kulttuuria, ja pitävät normaalina sitä, että suomalaiset eivät näytä tunteitaan hymyllä tai halamisella.

Muutenkin Daisy Ladiesin naiset tuntuvat olevan hyvin ymmärtäväisiä suomalaista kulttuuria kohtaan; he ovat oppineet hyväksymään suomalaisten juroja ja osin epäkohteliaitakin tapoja, vaikka ne heidän kulttuurissaan olisivatkin normista poikkeavia.